Toiminta vuonna 2023

Suonenjoen taideseuran toimintaa vuonna 2023

Suonenjoen taideseura ry: toimintavuosi oli vieläkin kiihkeämpi kuin edellinen. Hallituksen työpainetta lisäsi Kellarikallerian taidevuokraamon perustaminen neuvotteluineen ja vanhan Kuopiontien liikenneympyrään tulevan taideteoksen neuvottelut kaupungin kanssa. Osa hallituksen jäsenistä oli sitoutunut myös paikkakunnalle perustettuun ITE-Aulis-kotimuseon toimintaan. Mutta kaikesta selvittiin…

Loppusyksystä saatiin suru-uutisia kun pitkäaikaiset seuran jäsenet Aulis Jalkanen ja Elsa Karvinen siirtyivät ajasta ikuisuuteen. Auliksen ja Elsan verkkogalleriasivut taideteoksineen ja teksteineen löytyvät oheisten linkkien takaa: Aulis Jalkanen,  Elsa Karvinen.

Kiertoliittymän taideteos

Suonenjoen kaupunki kutsui Suonenjoen Taideseura ry:n jäseniä ideoimaan kolmiulotteista teosta tulevana kesänä toteutettavan Jalkalan kiertoliittymän keskusaiheeksi. Teoksen tarkoitus on toivottaa kulkijat tervetulleeksi Suonenjoelle, toimia Suonenjoen porttina. Kiertoliittymien keskusaiheet kertovat tyypillisesti paikkakunnasta, johon saavutaan. Rakentamisessa on varauduttu myös valaisemaan teos. 

Kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaan teos toteutettaisiin monivaiheisesti: ensiksi etsitään ideoita, joista valittaisiin  muutama toteuttamiskelpoinen ehdotus, joita sitten jatketattaisiin pienessä työryhmässä. Tähän toiseen vaiheeseen pääseville taiteilijoille maksettaisiin yhteensä 1500 €:n palkkio.

Ehdotuksen mukaan teoksen toteutuksesta vastaa taiteilija/taiteilijat ja teoksen paikalleen asentamisesta kaupungin tekniset palvelut yhdessä taiteilijan/taiteilijoiden kanssa.

Suonenjoen Taideseura ry:n hallitus pohti ehdotusta ja päätti lähettää kaupunginhallitukselle vastineensa, jossa ehdotettiin, että projekti siirrettäisiin vuodelle 2024, lisärahaa varattaisiin ja nimitettäisiin toimikunta valmistelemaan julkisen taideteoksen hankkimista asian vaatimalla tavalla. 

Suonenjoen kaupunki suhtautui ehdotukseen asian vaatimalla vakavuudella ja niinpä syksyn palavereissa päätettiin nimetä toimikunta, joka laatii säännöt ja ohjeistukset teoksen saamiseksi. Taideseuran edustajina ovat Anja Jääskeläinen ja Mari Arvinen, kaupungin puolesta hallintojohtaja Maikki Rouvinen ja tekninen johtaja Kimmo Hälinen.

Yksi osa taideseuran ehdotuksesta oli, että kansalaisopisto järjestää kurssin liittyen julkisen kolmiulotteisen taideteoksen valmistamiseen ja siihen liittyvään suunnitteluun ja tekniseen valmisteluun ja muuhun huomioon otettavien seikkojen  hallintaan. Kurssi pidetään kevään 2024 kuluessa ja kansalaisopistolla sitä suunnittelee taideopetuksen suunnittelijaopettaja Anna-Mari Tirroniemi. Taideeuran yhteyshenkilönä toimii Mauri Korhonen.

Projekti on siinä mielessä merkittävä, että nyt Suonenjoella näytetään herätyn siihen, että kultttuuri tarvitsee voimakasta tukemista myös taloudelliselta taholta. Aika on muuttunut niin paljon, että pelkkä talkootyö ei riitä asioiden aikaansaamiseksi.

Projekti jatkuu vuoden 2024 aikana.

Allaolevan gallerian teokset on poimittu Wikipediasta (Creative Commons-lisenssillä) Klikkaamalla kuvat näkyvät suurempina ja samalla kehyksen alareunassa nkyvät tekijät, nimet ja sijoituspaikat.  Enemmän esimerkkejä löytyy kun laittaa hakukoneeseen vaikkapa että ”taideteos, kiertoliittymä”.  Taideseuran jäsenet valmistautukoot kevään kurssitukseen…

Syyskokous ja pikkujoulu

Taideseuran syyskokous ja pikkujoulu pidettiin Herralankulman keittiötiloissa keskiviikkona 15.11. 2023.  Kouksessa puhetta johti Jorma Knuutinen, sihteerinä Anja Jääskeläinen ja pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Tuula Lappalainen ja Anna-Maija Ylönen. Kokouksen aluksi pidettiin hiljainen hetki Aulis Jalkasen muistoksi.

Vahvistetun toimintasuunnitelman mukaan seura jatkaa edellisvuosien tapaan kahdella vuosittaisella näyttelyllä ja osallistuu resurssiensa puitteissa yhteistoimintaan eri yhdistysten, järjestöjen ja organisaatioiden kanssa.

Edelleen pyritään järjestämään jäsenistölle koulutuksia, jäsenmatkoja ja tapaamisia ja tempauksia.

Syksyllä aloitetun SuTaSen taidevuokraamon toimintaan ja käytäntöihin kiinnitetään huomiota ja pyritään hiomaan toiminta sujuvaksi. Lisäksi osallistutaan kaupungin kanssa neuvotteluihin julkisen taideteoshankintakulttuurin aikaansaamiseksi.

Vahvistettiin jäsenmaksujen suuruus ja jäseneksi lhyväksymisen kriteerit ja tiedotettiin yhdistyksen toimintaan liittyviä olennaisia asioita, kuten tiedottaminen. Myös talousarvio esitys käytiin läpi ja hyväksyttiin yksimielisesti.

Taidevuokraamo

Kymmenen vuotta sitten – vuonna 2014 – käynnisti Suonenjoen Taideseura ry suunnittelun taidevuokraamon perustamisesta kirjaston Kellarikalleriaan. Vuosien kuluessa asiasta keskusteltiin kaupungin edustajien kanssa, mutta hanke tyssääntyi jos minkäkinlaisen verukkeen takia.

Talvella 2023 taideseuran hallitus lähestyi kaupunginhallitusta kirjelmällä, jossa tiedustelttiin, miksi asiat eivät etene. Kulttuurisihteeri Aija Myriin ja ja hallintojohtaja Maikki Rouvinen ottautuivat kaupungin puolesta nyt asiaan ja kevään myötä neuvottelut etenivät siihen pisteeseen, että taideseuran hallitus ryhtyi kirjaamaan vuokraamolle sääntöjä, sopimuksia ja kehittelemään lomakkeita toiminnan pyörittämistä varten. 

Taideseuran hallitus valmisteli omalta osaltaan vuokraamon perustamiseen ja toimintaan liittyvät säännöt, sopimukset ja lomakkeet ja yllä mainitut kaupungin edustajat katsoivat, että asetetut ehdot pystyttiin täyttämään. Sivumennen sanoen sopimuspapereiden viilaamiseen meni runsaasti aikaa – sanamuotoja mietittiin tarkkaan – mutta saatiin sitten aikaiseksi täydelliset sopimuspaperit.

Eeva Mölkäsen tyylikäs info-taulu.

Eeva Mölkäsen tyylikäs info-taulu.

Elokuussa kaupunginhallitus hyväksyi suunnitelman taideseuran ja kaupungin yhteistyökumppanuudesta ja kaupunki osoitti taidevuokraamolle tilan Kellarikalleriasta. Vuokraamon tila lohkottiin ns ”valvojan tilasta”. Komerot, vitriinit ja hyllyt raivattiin pois ja takaseinään tehtiin kulkuaukko. Samalla kulkuaukon yhteyteen rakennettiin aukaistava seinäkomero kansalaisopiston teatteriryhmän sermejä ja valoja varten.

Maalauksia, veistoksia vuokrattavana ja hankittavana!

Paikallislehti Sisä-Savosta Helena Nyman kävi katsastamassa uutukaista SuTaSen taidevuokraamoa.

Sopimuksen mukaan taideseura vastaa taideseura  teosten toimittamisesta paikalle, ripustamisesta sekä vuokraamiseen liittyvästä yhteistyöstä ja sopimuksista taiteilijoiden kanssa. Vastuun vuokraamon pyörittämisestä – näin aluksi – otti Anja Jääskeläinen.

Taidevuokraamo avattiin 12.10. 2023.

Uusi jäseniä

Sinikka Vesterinen

Viimeisimpänä uutena jäsenenä taideseuraan liittyi kuopiolainen Sinikka Vesterinen. 

”Olen taidehistorioitsija ja tehnyt työuran museoalalta, olen nyt eläkkeellä. Kuvataide eri muodoissa on kulkenut omassa tekemisessä mukana monin tavoin, aiheistossa figuratiivisuus ja sitaatit taiteen historiasta kiinnostavat. Nykyisin teen keraamisia lasitettuja veistoksia sekä maalaan akryylivärein mieluiten erilaisille levypinnoille. Uutena ovat sekatekniikalla tehdyt 3-ulotteiset teokset. 

Taustalla pronssivalu- ja rakukeramiikkaan keskittyvät lyhytkurssit 1997 ja 1999. Kansalaisopistojen taidekurssien ohella itseopiskelua”. 

Sinikka n kuulunut kuopiolaiseenKuvataideseura Arttiimiin vuodesta 2008. Hän on osallistunut mainitun yhdistyksen yhteisnäyttelyihin, Siilinjärven Artsin näyttelyihin sekä Pohjois-Savon Kuvataideseurojen jurytettyihin näyttelyihin.  Yksityisnäyttelyitä on ollut Vesannon kirjastossa ja vitriininäyttelyitä ja installaatioita KYSissä.

Vuonna 2024 on tulossa:
”Minkä valitset?” LuoVest-työryhmä Minna Rautiainen eli Lala Luotosenkoski ja Sinikka Vesterinen eli Sinikka Vest 7.6.-29.9.2024 Lapinlahdella Taidemuseo Eemil/Lasiterassi ja Varpaisjärvellä kirkkomännyssä Big Apple.

”KAMUT” Päivi Bergqvistin kanssa, Lapinlahden kirjasto Aniara 23.9.-18.10.2024.¨

Sinikka on hoitanut lukuisia luottamustoimia Savon alueen kulttuurijärjestöissä ja yhdistyksissä. Hän on toiminut koordinaattorina ja avustajana ”ILOA JA VÄRIÄ”  -yhteisötaideteoshankkeen
toteutuksessa. 

Heidi Lukkarinen

Heidi Lukkarisen taidetausta on pitkä ja sisältää niin alan opintoja ja harrastuneisuutta kuin ammatillista toimintaakin. 
Kuvataide on ollut tavalla tai toisella osa hänen elämäänsä lapsuudesta saakka, nykyisin se on sekä ammatti että se kaikkein rakkain harrastus. 
 
Heidi on toiminut tatuoijana vuodesta 2010 alkaen. Koulutuksen alalle hän hankki perinteisen kisälli- käytännön mukaisesti kokeneemman artistin oppilaana. Hän suunnittelee asiakkaille toteuttamansa kuvat itse siten, että ne ovat aina tilaustöitä ja uniikkeja. 
 
Perinteisen kuvataiteen saralla Heidille tärkeimmät materiaalit ovat akryylimaalit sekä erilaiset akvarellivärit ja mustevärikynät.”

Tanja Nisu

Elokuun alkupuoliskolla taideseuran hallitus hyväksyi jäseneksi Suonenjoella asuvan Tanja Nisun.

”Minä olen kuuntelija ja tarkkailija, luova ja visuaalinen ongelmanratkaisija. Olen vasta valmistunut muotoilija, joka rakastaa luontoa, vanhoja rakennuksia sekä rauhallisia kahvihetkiä. Kulutan aikani kädet savessa, joko puutarhassa tai keramiikkastudiolla. Asun puolisoni ja kolmen lapsemme kanssa maalla, Iisveden rannalla, eläinten ja luonnon ympäröimänä.

Olen piirtänyt lapsesta lähtien. Lähinnä omaksi ilokseni, mutta olen toteuttanut myös seinämaalauksia ystävien kotiin. Savoniassa suoritettujen Muotoilija AMK opintojen  (2019-2023) innoittama löysin itseni Kansalaisopiston keramiikkakurssilta, ja sen seurauksena olen täysin hurahtanut savitöihin. Teen tällä hetkellä pääosin keramiikkateoksia, mutta myös taulujen maalaus, valokuvaus ja graafinen suunnittelu ovat osa arkeani”.

Pitkäaikainen haave – oman näyttelyn pitäminen – toteutui vuoden 2023 tammikuussa Suonenjoen Kellarikalleriassa. Näyttelyn teokset valmistuivat edellisen vuoden kuluessa ja Tanja kokee olevansa Alussa (näyttelyn nimi) – niin taiteilijana kuin materiaalienkin kanssa. 

Inspiraatio taideteoksiin tulee ympäröivästä luonnosta. Orgaaniset muodot ja luonnonmateriaalit ovat läsnä suurimmassa osassa teoksia ja työt ovat syntyneet pääsääntöisesti ilman sen suurempaa suunnitelmaa: aloittaessa ei ole ollut vielä tiedossa mitä on tulossa. Materiaali vie mukanaan ja intuitio ohjaa teosten syntyä. 

”Minulla on valtava halu luoda jotain uutta ja omannäköistä. Tavoitteena on tehdä ympäröivästä maailmasta hiukan kauniimpi, teos kerrallaan. Savea muotoillessa kaikki keskittyminen on juuri tässä hetkessä, käsin tekeminen vie mennessään ja ympärillä vallitseva maailman ja mielen kaaos hiljenee”.

Veikko Kuhmonen

 Taideseuran jäseneksi on hyväksytty Veikko Kuhmonen Espoosta.

”Olen syntynyt Rautalammilla, lapsuuteni ja nuoruuteni olen viettänyt Ylä-Savossa Sukevalla. Opiskelin vuodesta 1975 alkaen Jyväskylässä matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Asun nykyisin Espoossa.

Aloitin maalausharrastuksen Jyväskylässä, ensin työväenopistossa Manu Forsblomin johdolla, mutta pian siirryin opiskelijoiden omaan taideyhdistykseen, Spektriin, jolla oli pieni työtila Kortepohjan ylioppilaskylässä. Spektrissä opetti mm. Veikko Hirvimäki, Onni Kosonen, Jaakko Valo, Alice Kaira.

Valokuvauksen aloitin Jyväskylässä fysiikan harjoitustyön innoittamana. Kuvasin paljon Jyväkylän Ylioppilaslehteen ja filosofiseen kulttuurilehteen Genesikseen.

Nykyisin toimin aktiivisesti Espoo Art -taideyhdistyksessä ja Olarin kamerat -valokuvausyhdisyksessä. Lisäksi kuulun Kuvataidetaloyhdistys Sunaan. Minulla on ollut oma työhuone vuosituhannen vaihteen alusta alkaen, nyt työskentelen Espoon Järvenperän Träskändan kartanon viereisessä Auroratalossa. Olen jäänyt varsinaisesta palkkatyöstä eläkkeelle, joten maalaaminen on päätyöni.

Lumettomana aikana pyrin viettämään aikaani Rautalammilla Konneveden rannalla mökkeillen. Siellä on mahdollista kokeilla veistämistä, jos vain aikaa riittää puusouvilta tai muilta mökkipuuhilta.

Olen osallistunut lukuisiin yhteis- ja ryhmänäyttelyihin, omia näyttelyitä on vähemmän. Pari näyttelyä olen pitänyt Sisä-Savossakin, viimeksi vuonna 2021 Suonenjoen Kellarikalleriassa: Puhdas kosketus, joka on edelleen katsottavissa Suonenjokilehden linkistä:

https://kuula.co/share/collection/7kHNb?logo=-1&info=0&fs=1&vr=1&sd=1&initload=0&thumbs=1

Tuossa näyttelyssä minulla oli maalauksia, veistoksia tai esinekoosteita ja valokuvia”.

Taiteiden yö

Viime vuosien tapaan taideseura osallistui lokakuussa järjestettyyn Taiteiden yöhön omalla, pienellä panoksellaan. Anne Matikainen ja Mauri Korhonen piirtelivät ja maalasivat yleisön joukossa ja Eeva Mölkänen piti luovaa taidepajaa Futurian kabinetissa. Auditoriossa näytettiin Pasi Jalkasen koostama video Aulis Jalkasen näyttelystä (v. 2022) ja muutama Mauri Korhosen tekemä mainosvideo ITE-Aulis-kotimuseon toiminnasta.

ITE-Aulis

Syksyllä 2022 järjestetty Aulis Jalkasen näyttely aiheutti runsaasti liikehdintää paitsi paikkakunnan kulttuurikentässä myös maakunnallisella ja jopa valtakunnallisellakin tasolla. ITE-taiteen ”guru”, Veli Granö kävi tapaamassa Aulista ja kuvaamassa hänen tuotantoaan ja kotitilaansa.

Veli Granö valitsi Jalkasen tuotannosta ITE-taidemuseon kokoelmiin 8 puuveistosta, 13 grafiikanlehteä, 5 kivimurskateosta, 6 kollaasia, piirrosvihko ja 4 maalausta. Ite-taiteen museon kokoelmat on sijoitettu Kokkolaan ja sieltä teoksia lainataan näyttelyihin niin Suomeen kuin koko muuhun maailmaan.

Marraskuun puolivälissä (2022) kokoontui Futurialla usean henkilön moniammatillinen ryhmä kartoittamaan erilaisia vaihtoehtoja siitä miten säilyttää Jalkasen teokset ja kotitila elämyksellisenä matkailukohteena Suonenjoella.    

ITE-Aulis ry

Tammikuussa 2023 perustetun Ite-Aulis ry:n puheenjohtajaksi valittiin Mari Arvinen, varapuheenjohtajaksi Maarit Hakkarainen, taloudenhoitajaksi Pasi Jalkanen sihteeriksi Merja Korhonen ja varsinaisiksi jäseniksi Aulis Jalkanen (itseoikeutettuna kunniajäsenenä) ja Anja Jääskeläinen sekä varajäseneksi Mauri Korhonen. Lisäksi päätettiin varata hallitukseen paikka Suonenjoen kaupungin edustajalle.

ITE-Aulis-kotimuseo

Eipä aikaakaan kun yhdistyksen toimelias hallitus ilmoitti avaavansa Suonenjoen keskustasta 5,5 kilometrin päässä avattavasta Aulis Jalkasen kotimuseosta. Siellä esitellään Suomen kärkikaartiin kuuluvan ITE-taiteilijan, Aulis Jalkasen,  ihmeellistä maailmaa ja samalla kallisarvoista kotiseutuhistoriaa. Ideana on taideteosten lisäksi esitellä, millaisissa oloissa pieni, jatkosodan aikaan isättömäksi jäänyt poika kasvoi, eli, teki töitä ja rakasti.

ITE-Aulis ry kutsui kaikkia kiinnostuneita mukaan kehittämään monitaiteellista paikallista nähtävyyttä ja sen innovaatiivista käyttöä ympäristöystävällisesti sekä hyvinvointia edistävästi.

Lintharjun liikuntakeskuksen kabinetissa järjestettiin ma 24. huhtikuuta tiedotustilaisuus, jossa kansalaisilla oli mahdollisuus saada lisätietoa ITE-Aulis ry:n suunnitelmista ja samalla kertaa mahdollisuus liittyä seuran jäseneksi.

ITE-Aulis-kotimuseon avajaiset

Juhannussunnuntaina 25.6. 2023 vietettiin  Suonenjoen Herralanmäellä ITE-Aulis-kotimuseon avajaisia ja läsnä oli runsas joukko niin paikkakuntalaisia kuin kauempaakin tulleita vieraita.

Mari Arvinen

Monet vanhat ystävät kävivät jututtamassa mestaria, joka viihtyi avajaisissa milteipä aivan loppuun saakka.

Avajaiset huomiotiin mediassa ja ohessa olevalta ITE-Aulis-yhdistyksen kotisivuilta löytyy linkit niin artikkeleihin kuin videoihinkin. 

https://sites.google.com/view/ite-aulis/kotimuseo/

Monet vanhat ystävät kävivät jututtamassa mestaria, joka viihtyi avajaisissa milteipä aivan loppuun saakka.

ITE-Aulis-kotimuseo oli avoinna 22.7. saakka keskiviikosta lauantaihin, klo 13 – 18.

Museo on vierailun arvoinen, sillä vaikka kirjoituksia, valokuvia ja videonpätkiä on mediassa ollut runsaasti esillä, pystyy Auliksen työn merkittävyydestä saamaan todellisen käsityksen vasta seisoessaan taiteilijan työhuoneissa.

Yhteenvetoa ITE-Aulis kotimuseon ensimmäisestä kesästä

Referaattia ja lainausta Ite-Aulis ry:n sihteerin, Merja Korhosen, toimittamasta jäsenkirjeestä.

Sanoin kuvaamaton kokemus, ihme suorastaan, mikä onneksemme on löytynyt ja säilynyt. (Kursivoidut tekstit vieraskirjasta)

ITE-Aulis-kotimuseon ensimmäinen toimintakesä on ollut menestys! Toki lähtökohtaisesti uskoimme hankkeen mielekkyyteen ja merkitykseen, mutta tuskin kukaan uskalsi ennakoida, millaisen vastaanoton Auliksen aarreaitta tulisi saamaan.

Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina pidetyissä avajaisissa aurinko paistoi, ihmisiä virtasi paikalle, tunnelma oli leppoisa ja harmonikkamusiikki soi. Aulis itse istui pihakiikussaan tervehtien hyväntuulisena tuttuja ja tuntemattomia kävijöitä. Huoli oman elämäntyön ja taideteosten säilymisestä oli nyt haihtunut ja museoksi muuttuneen kotitilan ovat auki ihmisten tulla.

Kävijöitä ympäri maata ja maailmaa

Avajaisten jälkeen museo oli auki 28.6. – 22.7. neljänä päivänä viikossa. Opastus järjestettiin talkoovoimin. Kävijät olivat hämmentyneen ihastuneita ja innoissaan Auliksen taideteoksista ja elämäntyöstä, kuten oheisista vieraiden jättämistä palautteista voi lukea.

Nyt, jos koskaan olen mykistynyt! Suu auki ihmettelen sinun töitäsi, Aulis. Tuo siisteys, järjestys yms. Ahkeruus 10 pistettä. Monipuolisuus. – KAIKKI!

Sana kiiri ja levisi niin, että neljän viikon aikana kävijämäärä kohosi tasaisesti ollen viimeisinä päivinä jo lähes 100 per päivä. Jotkut kävivät useammankin kerran. Ei ole kerralla nähty. On palattava uudelleen. Tämä on ihme! Mihin olisimmekaan päätyneet, jos aukioloa olisi jatkettu heinäkuun loppuun.

Edellä mainittuna museon virallisena aukioloaikana kävijöistä noin 2/3 osaa oli muualta kuin Suonenjoelta (kaikkien kävijöiden kohdalla ei ole paikkakuntaa). Kuopion oli merkannut vieraskirjaan kotipaikakseen reilu 100 kävijää ja suunnilleen saman verran nimiä oli Uudeltamaalta ja loput ympäri maata. Yhteensä kävijöitä oli yli 70 paikkakunnalta eri puolilta Suomea ja ainakin 12 eri maasta, kaukaisimmat Meksikosta saakka. Absolutely amazing!! Hidden treasure! Lukujen perusteella voi todeta yksiselitteisesti, että Suonenjoki on saanut uuden, vetovoimaisen matkailukohteen.

Elokuussa, jolloin museo on ollut auki vain tilauksesta, Herralanmäellä on käynyt yli 20 ryhmää. Avajaiset, museon viralliset aukioloviikot ja elokuussa käyneet ryhmät, pääosin suonenjokelaisia, yhteen laskettuna ITE-Aulis-kotimuseolla on tähän mennessä vieraillut lähes 1 200 kävijää. Kuka olisi keväällä uskonut!

Kyllä Aulis hoksaa, kun veistää oksaa. Taipuu moneksi puu, hymyyn kaartuu suu. Oli upeita kuvia, meille monelle huvia.

Kiitos kaikille teille, jotka kävitte paikalla, osallistuitte talkoisiin, toitte vieraita tai veitte muuten viestiä Auliksen kotimuseon olemassaolosta. Kesän aikana saimme uusia jäseniä ja talouskin vahvistui niin, että pystyimme hankkimaan kotimuseon arvonmukaisen turvallisuus- ja hälytysjärjestelmän, ja myös varat ensi talven ylläpitokustannuksiin (sähkö-, vakuutus, tiemaksut yms.) on nyt turvattu. Herralanmäen pihapiirissä on edelleen paljon tehtävää (mm. puimaliiterin raivaaminen, syksyn lehtien haravointi…), joten talkoolaisia tarvitaan jatkossakin.

Aulis Jalkanen menehtyi marraskuussa. Yhdistys kartoitti Auliksen tuotantoa kesällä – myös kanssaihmisten kodeista ja marraskuun loppuun aiottu dia-ilta muuttui samalla Auliksen muisteloillaksi. Runsaslukuinen yleisö katseli mestarin teoksia valkokankaalta ja kertoi ja keskusteli niin Aulikseen, teoksiin ja teosten hankintaan liittyvistä muistoista.

Kesätapaaminen kanavan ympäristössä

Suonenjoen Taideseuran jäsenten perinteistä kesätapaamista vietettiin viikonloppuna 5.–6.8. Rautalammin Kerkonkoskella. Keskuspaikkana toimi kylätalo Seurala.

Taiteilimme ja valokuvailimme sekä sisällä että ulkosalla mm. kanavan ja kosken ympäristössä. Seurustelimme leppoisassa hengessä ja nautimme omia ja Kerkonkosken Keitaan tarjoamia antimia. Katselimme jäsenemme Mauri Korhosen tekemiä videoita, ja huomiota saivat myös ITE-Aulis-kotimuseoon liittyvät videot.

Sunnuntaiaamuna perehdyimme taiteilija Jukka Vesterisen opastuksella Kerkonkosken keskeisimpään kyläympäristöön, eritoten rakennuskantaan ja kanava-alueeseen. Jäsentapaamisen päätteeksi poikkesimme Rautalammin kirkonkylässä ihastelemassa taideseuralaisen Heli Ahlforsin taidepuutarhaa.

Kesätapaamiseen osallistui vähintäänkin osan aikaa kaksitoista seuran jäsentä. Lisäksi kyläkierros ja muut tapahtumat houkuttelivat paikalle puolenkymmentä vierailijaa.

Teksti: Jorma Knuutinen, valokuvat: Jorma Knuutinen ja Anja Jääskeläinen. Kuva kanavasta: Wikipedia.

Maaliskuun vuosikokous

Suonenjoen Taideseura ry:n vuosikokous pidettiin torstaina16.3.2023 klo 18.00. Lintharjun liikuntakeskuksen kabinetissa. 

Ennen kokousta Anja Jääskeläinen luennoi aiheesta ”Visuaalinen ilme – mitä se on?” Aihe oli sikäli ajankohtainen, että tekeillä olevan kotisivupäivityksen mukana halutaan etsiä seuran omaa identiteettiä myös graafisen suunnittelun alueelta. 

Jäseniä oli paikalla 12, puheenjohtajana toimi Mauri Tuure ja suihteerinä Anja Jääskeläinen.Tuttuun tapaan niin toimintakertomus kuin tilinpäätöskin hyväksyttiin yksimielisesti ja hallitukselle myönnettiin tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2022.

Eeva Mölkänen lupautui jatkamaan puheenjohtajana. Anna-Maija Ylönen valittiin Mari Arvisen tilalle hallitukseen. Hallituksessa jatkavat edelleen Anja Jääskeläinen, Mauri Korhonen, Jorma Knuutinen ja Jouni Kurki.  Anna-Maija Ylönen lupautui leikekirjan pitäjäksi.

4.4. 2023 pidetyssä hallituksen järjestäytymiskokouksessa päätettiin, että sihteerinä jatkaa Anja Jääskeläinen ja varapuheenjohtajan raskaan velvollisuuden otti hoitaakseen Mauri Korhonen.

Kokouksen päätyttyä keskusteltiin – kahvin ja leivonnaisten siivittämänä  siitä, voisiko taideseura olla jäsenenä vasta perustetussa Ite-Aulis yhdistyksessä. Asia tullaan päättämään syksyn kokouksessa.

Eeva Mölkänen

Puheenjohtaja

Anja Jääskeläinen

sihteeri

Mauri Korhonen

varapuheenjoht.

Jorma Knuutinen

jäsen

Jouni Kurki

jäsen

Anna-Maija Ylönen

jäsen

Kartonkigrafiikkakurssi

Suonenjoella toteutui alkuvuodesta 2023 kartonkigrafiikka-kurssi: kaksi pitkää viikonloppua pe-su  27.-29.1 ja 4.-5.2.2023.
Koulutus mahdollistui kansalaisopiston kurssina. Opettajana toimi taideseuran jäsen Birgitta Kuurne. Kartonkigrafiikan lisäksi opeteltiin  geeliprint-monotypioiden tekemistä.