Muuntamoprojekti

Muuntamoprojekti

Suonenjoen Taideseura ry:n maalaamat muuntamokopit kaupungin keskustassa.

Syksyllä 2018 Suonenjoen kaupunki (tekniset palvelut) ehdotti taideseuralle projektia, jossa vähitellen toteutettaisiin maalauksia keskusta-alueen muuntamoihin. Kaupunki oli ottanut yhteyttä myös Savon Voimaan, joka oli ilmoittanut lähtevänsä mukaan projektiin.

Taideseura oli yhteydessä Keski-Suomen alueen läänintaiteilijaan Hans Peter Shüttiin, joka on tällaisen urbaanin ympäristötaiteen spesialisti. Hän oli innoissaan, että tällaisia projekteja syntyy muuallakin kuin suurkaupungeissa ja lupasi olla käytettävissä mikäli jossakin vaiheessa tarvitsemme hänen tasoistaan apua. Häneltä saatiinkin tietoja esimerkiksi väriaineista ja maalausvälineistä. Tavalliset peltikattomaalit soveltuivat maalausurakkaan parhaiten.

Neuvotteluiden tuloksena tehtiin päätös, että tekniset palvelut maksaa maalausvälineistä ja -materiaaleista syntyvät kustannukset. Savon Voima maksaa taideseuralle pienen palkkion kunkin maalatun muuntamon tekemisestä.

Projektin käynnistyminen

Kaupungin alueelta oli valittu parisenkymmentä muuntamoa, joista seuralaiset saivat valita mieleisensä kohteen, johon sitten suunnittelivat maalauksiaan (punaiset ympyrät). Muuntamot olivat vapaasti valittavissa (punaiset pallot) ja ehdotuksia katseltiin yhdessä ja työstettiin eteenpäin vuoden 2019 keväällä.

Ehdotuksia ja havainnekuvia

Alunperin yhteistyökumppanit tilasivat maalauksen kuuteen muuntamoon, joista loppujen lopuksi toteutettiin kaksi vuonna 2019. Nämä ensimmäiset maalaukset toteutettiin kukkakauppa Ruususen vieressä olevaan muuntamoon ja Kruununsillan kupeessa olevaan muuntamoon. Ruususen maalauksesta vastasivat Anja Jääskeläinen ja Ulla Vehviläinen. Kruununsillan maalaukset valmistuivat Markku Rantalaisen ja Annukka Korhosen myötävaikutuksella. 

Kukkakaupan muuntamo

 Anja Jääskeläinen ja Ulla Vehviläinen

Kruununsillan muuntamo

Markku Rantalainen ja Annukka Korhonen 

Muuntamokoppimaalausten suunnittelussa on pidetty tärkeänä, että maalaukset ottavat huomioon joko ympäristön visuaaliset elementit – esimerkiksi muodot tai värit –  tai liittyvät sisältönsä tai historiansa puolesta ympäristöön. 

Projekti jatkuu kesällä 2021

Vuonna 2020 projektia ei yllätykseksemme jatkettu, mutta kesällä 2021 saimme kaksi uutta muuntamokoppimaalausta tehdäksemme. Vastavalmistuneen monitoimihallin edessä olevan muuntamokopin maalauksen toteutti Tuula Lappalainen ja Teboilin kulmalla olevan kopin maalasi Mauri Korhonen.

Liikuntakeskuksen muuntamo

Teboilin muuntamo

Mauri Korhonen

Urheilukentän paikoitusalueen muuntamo

Mauri Tuure

Kesällä 2023 oli taas uuden maalauksen aika. Mauri Tuure toteutti Jope Pitkäsen avustamana urheilukentän paikoitusalueen muuntamon. Aiheeksi hän oli valinnut suonenjokelaisia urheilusankareita.

Urheilukentän paikoitusalueen muuntamo

Tuula Lappalainen

Tuula Lappalainen halusi toteuttaa unikkomaalauksiaan yhteen muuntamokoppiin. Tästä aiheesta hän mm. on tullut tunnetuksi niin kotimaassa kuin suuressa maailmassakin. Kesän 2024 kuumina hellepäivinä Tuula toteutti unelmansa.

Taiteilijat ovat luovuttaneet luovuutensa ja aikansa taideseuran hyväksi ja Savon Voiman palkkio on tullut yhdistyksen hyväksi. Taideseura on maksanut pienen, nimellisen korvauksen tekijöille.

Muuntamokoppiprojekti jatkui myös vuonna 2024, yhteistyössä Suonenjoen kaupungin teknisten palveluiden ja Savon Voiman kanssa. Tuula Lappalainen loihtinUnikkomaalauksia  Pajapuiston muuntamoon.

Ajankohtaista

Lisää ajankohtaisuuksia ja menneitä kotisivulla.