Kymppigalleria
Suonenjoen Taideseura ry:n digitaalisessa galleriassa on esillä yli 700 taideteosta – tällä hetkellä 36 taiteilijalta. Tälle sivulle on tarkoitus kutsutaan kuraattoriksi seuran jäseniä ja ideana on, että he poimivat kymmenen taideteosta, jotka he haluavat tuoda näkyville jonkin syyn takia. Kuraattoreilta vaaditaan myös pieni luonnehdinta, miksi juuri tämä teos ansaitsee tulla esiinnostetuksi. Sanallistaminen on hyödyllistä, koska se kenties valottaa teoksesta sellaisia puolia, joita ei koskaan ole tullut ajatelleeksi.
Kuraattoreiksi voidaan kutsua myös seuran ulkopuolisia henkilöitä ja tietenkin olisi hienoa jos joku gallerioita selaileva ihminen ilmottautuisi itse – vaikkapa alapalkissa olevan yhteydenottolomakkeen kautta.
Mauri Korhosen valinta
Kotisivuprojektin aikana kävin läpi kaikki verkkosivugallerian valokuvat. Osa kuvista oli liian suuria, joten ne täytyi pienentää sopivan kokoisiksi, että sivusto ei olisi liian raskas käyttää. Katsoin kuvia isolta ruudulta ja huomasin joidenkin kuvien jääneen mieleeni.
Tekijän röyhkeydellä valitsin itseni ensimmäiseksi kuraattoriksi tähän galleriaan. Valitsin teokset joskus elokuun (2022) lopussa – saattaa olla että nyt kun mennään kevättä, valinnat eivät välttämättä menisi näin. Silloin nämä teokset viehättivät minua ja tässä ne nyt on silmienne edessä ja toivon, että joku muukin rohkaistuu selaamaan verkkogalleriaamme ja ilmoittautumaan seuraavan näyttelyn kuraattoriksi.
Alapalkissa olevan ”Ota yhteyttä”- lomakkeen välityksellä voit ilmoittautua kuraattoriksi. Gallerian hoitajana olen apuna ja pian ”pystytämme” seuraavan gallerian näille sivuille!
Mikäli gallerian reunoilla ei näy nuolipainikkeita – tableteissa ja puhelimissa – saa uuden teoksen esille pyyhkäisemällä näytön yli vaakasuoraan.
Tämä Taina Ritvasen ”pilkkikuva” on yksi suosikeistani. En ole mikään kalamies, mutta muistikuvani pilkkimisestä on juuri tuollainen: Kun on kumartuneena avannon ylle ja toppatakin huppu rajaa näkökentän niin vaikutelma on juuri tuollainen. Rajauksen lisäksi pidän väreistä ja sommittelusta: Ahventen punertavat evät pilkahtavat mukavasti ja kalat siinä reiän ympärillä tuovat hienoa rytmiä kokonaisuuteen.
Tämä Taina Ritvasen ”pilkkikuva” on yksi suosikeistani. En ole mikään kalamies, mutta muistikuvani pilkkimisestä on juuri tuollainen: Kun on kumartuneena avannon ylle ja toppatakin huppu rajaa näkökentän niin vaikutelma on juuri tuollainen. Rajauksen lisäksi pidän väreistä ja sommittelusta: Ahventen punertavat evät pilkahtavat mukavasti ja kalat siinä reiän ympärillä tuovat hienoa rytmiä kokonaisuuteen.
Tämä Taina Ritvasen ”pilkkikuva” on yksi suosikeistani. En ole mikään kalamies, mutta muistikuvani pilkkimisestä on juuri tuollainen: Kun on kumartuneena avannon ylle ja toppatakin huppu rajaa näkökentän niin vaikutelma on juuri tuollainen. Rajauksen lisäksi pidän väreistä ja sommittelusta: Ahventen punertavat evät pilkahtavat mukavasti ja kalat siinä reiän ympärillä tuovat hienoa rytmiä kokonaisuuteen.
Minnehän tuo kissa katsoo? Jotakin sellaista on lankun ulkopuolella tapahtumassa, johon se aikoo kohta osallistua, hännänpää tekee sellaista pientä liikettä: nousee ja laskee, nousee ja laskee… Kohta kissaa ei tuossa näy. Markku Rantalaisen puulankuille tekemät maalaukset ovat jo käsite Suonenjoen Taideseuran näyttelyissä. Pikkutarkkoja teoksia - jokainen karva (ja sen alapuolinenkin) on varmasti ikuistettu, eivätkä teokset tunnu ollenkaan jäykiltä.
Aihe joen tulvimisesta metsään ei ihan heti tulisi maisemamaalarin listalle. ”Tulvametsä” -maalauksessa Aulis Jalkanen kuvaa tosielämän katastrofia niin että se miellyttää silmääni. Rauhallinen, aika vaakasuuntainen sommitelma on ikuistettu paksuin ja levein pensselinvedoin. Tumma vesi kontrastina lumen peittämää maata ja kirkasta taivasta luovat tähän sommitelmaan sellaisia vaakasuoria kenttiä - sellainen tyyntynyt kevätiltapäivä. Auliksella on näitä hienoja lähestymisiä arkipäivään: halkopinoja ja hakattuja metsiä, tien pohjia. Harva niitä kuvaa.
Aihe joen tulvimisesta metsään ei ihan heti tulisi maisemamaalarin listalle. ”Tulvametsä” -maalauksessa Aulis Jalkanen kuvaa tosielämän katastrofia niin että se miellyttää silmääni. Rauhallinen, aika vaakasuuntainen sommitelma on ikuistettu paksuin ja levein pensselinvedoin. Tumma vesi kontrastina lumen peittämää maata ja kirkasta taivasta luovat tähän sommitelmaan sellaisia vaakasuoria kenttiä - sellainen tyyntynyt kevätiltapäivä. Auliksella on näitä hienoja lähestymisiä arkipäivään: halkopinoja ja hakattuja metsiä, tien pohjia. Harva niitä kuvaa.
Aihe joen tulvimisesta metsään ei ihan heti tulisi maisemamaalarin listalle. ”Tulvametsä” -maalauksessa Aulis Jalkanen kuvaa tosielämän katastrofia niin että se miellyttää silmääni. Rauhallinen, aika vaakasuuntainen sommitelma on ikuistettu paksuin ja levein pensselinvedoin. Tumma vesi kontrastina lumen peittämää maata ja kirkasta taivasta luovat tähän sommitelmaan sellaisia vaakasuoria kenttiä - sellainen tyyntynyt kevätiltapäivä. Auliksella on näitä hienoja lähestymisiä arkipäivään: halkopinoja ja hakattuja metsiä, tien pohjia. Harva niitä kuvaa.
Tämä Mauri Tuuren maalaus kuvaa edesmennyttä kollegaani Antero Tuomista. Juuri tuollaisena hänet muistan: joskus kun joku asia ei mennyt niin kuin piti. Harvemmin hän yleensä oli tuon näköinen. Mutta Mauri on kyllä tosi taitava tarttumaan ihmisten ilmeiden yksityiskohtiin - karikatyyrejä löytyy niin paikallisista kuin koko maailmankin staroista.
Tämä Mauri Tuuren maalaus kuvaa edesmennyttä kollegaani Antero Tuomista. Juuri tuollaisena hänet muistan: joskus kun joku asia ei mennyt niin kuin piti. Harvemmin hän yleensä oli tuon näköinen. Mutta Mauri on kyllä tosi taitava tarttumaan ihmisten ilmeiden yksityiskohtiin - karikatyyrejä löytyy niin paikallisista kuin koko maailmankin staroista.
Tämä Mauri Tuuren maalaus kuvaa edesmennyttä kollegaani Antero Tuomista. Juuri tuollaisena hänet muistan: joskus kun joku asia ei mennyt niin kuin piti. Harvemmin hän yleensä oli tuon näköinen. Mutta Mauri on kyllä tosi taitava tarttumaan ihmisten ilmeiden yksityiskohtiin - karikatyyrejä löytyy niin paikallisista kuin koko maailmankin staroista.
Abstraktin valokuvataiteen mestari Jorma Knuutinen toteaa galleriassaan, että ”Valokuvauksessa tärkeintä on hyvä soututaito”. Kyllä siinä pitää kai muutakin olla: Näkemys, tekniikan hallitseminen, hetken pysäyttäminen - kuva näyttää niin itsestään tulleelta, mutta luulen, että on vaatinut ottajaltaan lukemattomia toistoja! Rajaus on ainoa asia, minkä Jorma tekee jälkikäteen.
Abstraktin valokuvataiteen mestari Jorma Knuutinen toteaa galleriassaan, että ”Valokuvauksessa tärkeintä on hyvä soututaito”. Kyllä siinä pitää kai muutakin olla: Näkemys, tekniikan hallitseminen, hetken pysäyttäminen - kuva näyttää niin itsestään tulleelta, mutta luulen, että on vaatinut ottajaltaan lukemattomia toistoja! Rajaus on ainoa asia, minkä Jorma tekee jälkikäteen.
Abstraktin valokuvataiteen mestari Jorma Knuutinen toteaa galleriassaan, että ”Valokuvauksessa tärkeintä on hyvä soututaito”. Kyllä siinä pitää kai muutakin olla: Näkemys, tekniikan hallitseminen, hetken pysäyttäminen - kuva näyttää niin itsestään tulleelta, mutta luulen, että on vaatinut ottajaltaan lukemattomia toistoja! Rajaus on ainoa asia, minkä Jorma tekee jälkikäteen.
Tuula Lappalaisen maalauksesta tulee mieleen kun kulkee jossakin tiheässä metsikössä ja aurinko vilkkuu oksien ja lehtien läpi. Ikään kuin vastavaloon kuljetaan: puiden rungot ovat vasten valoa tummia ja lehdet kuultavat läpi. Joku ystävistäni sanoi, että suomalaiset lasitaiteilijat ovat varmaan saaneet vaikutteita justiinsa aurinkoa vasten kulkiessaan ja nähneet nuo puiden lehdet jotka päästävä valoa lävitseen. Lämpimän päivän fiilis tulee.
Tuula Lappalaisen maalauksesta tulee mieleen kun kulkee jossakin tiheässä metsikössä ja aurinko vilkkuu oksien ja lehtien läpi. Ikään kuin vastavaloon kuljetaan: puiden rungot ovat vasten valoa tummia ja lehdet kuultavat läpi. Joku ystävistäni sanoi, että suomalaiset lasitaiteilijat ovat varmaan saaneet vaikutteita justiinsa aurinkoa vasten kulkiessaan ja nähneet nuo puiden lehdet jotka päästävä valoa lävitseen. Lämpimän päivän fiilis tulee.
Tuula Lappalaisen maalauksesta tulee mieleen kun kulkee jossakin tiheässä metsikössä ja aurinko vilkkuu oksien ja lehtien läpi. Ikään kuin vastavaloon kuljetaan: puiden rungot ovat vasten valoa tummia ja lehdet kuultavat läpi. Joku ystävistäni sanoi, että suomalaiset lasitaiteilijat ovat varmaan saaneet vaikutteita justiinsa aurinkoa vasten kulkiessaan ja nähneet nuo puiden lehdet jotka päästävä valoa lävitseen. Lämpimän päivän fiilis tulee.
Liisa Valkosen eläinhahmosta jotenkin näkyy, että se on tehty vauhdilla, nopeasti. Mieleen nousee kokemukset kun maaseudulla ajaa pyörällä ja maatalon pihalta syöksyy äkkiä vihainen, haukkuva koira yrittäen tarttua lahkeeseen. Eli muistikuvan aggressiivisuus tähän vauhdikaaseen piirustustapaan yhdistettynä ja sitten vielä tietty kulmikkuus kohteissa ovat kaikki sopusoinnussa siihen vaikutelmaan jonka tästä työstä saan.
Liisa Valkosen eläinhahmosta jotenkin näkyy, että se on tehty vauhdilla, nopeasti. Mieleen nousee kokemukset kun maaseudulla ajaa pyörällä ja maatalon pihalta syöksyy äkkiä vihainen, haukkuva koira yrittäen tarttua lahkeeseen. Eli muistikuvan aggressiivisuus tähän vauhdikaaseen piirustustapaan yhdistettynä ja sitten vielä tietty kulmikkuus kohteissa ovat kaikki sopusoinnussa siihen vaikutelmaan jonka tästä työstä saan.
Liisa Valkosen eläinhahmosta jotenkin näkyy, että se on tehty vauhdilla, nopeasti. Mieleen nousee kokemukset kun maaseudulla ajaa pyörällä ja maatalon pihalta syöksyy äkkiä vihainen, haukkuva koira yrittäen tarttua lahkeeseen. Eli muistikuvan aggressiivisuus tähän vauhdikaaseen piirustustapaan yhdistettynä ja sitten vielä tietty kulmikkuus kohteissa ovat kaikki sopusoinnussa siihen vaikutelmaan jonka tästä työstä saan.
Pirkko Linnakylän pihlajanoksassa on jotakin japanilaista: katse pysyy tuossa marjatertussa, vaikka oksan kaari ja koko sommittelun suunta vie oikeaan reunaan. Kaikenlaisten kaarien lisäksi, pidän myös siitä kuinka yläpuolen lehdet - niiden keskiruoteet - kaareutuvat eri suuntaan kuin alapuolella. Ja tietenkin syksy on joiossakin lehdissä pitemmällä kuin toisissa. Kyllä pieni on kaunista. Ja hatunnosto myös akvarellitekniikalle.
Pirkko Linnakylän pihlajanoksassa on jotakin japanilaista: katse pysyy tuossa marjatertussa, vaikka oksan kaari ja koko sommittelun suunta vie oikeaan reunaan. Kaikenlaisten kaarien lisäksi, pidän myös siitä kuinka yläpuolen lehdet - niiden keskiruoteet - kaareutuvat eri suuntaan kuin alapuolella. Ja tietenkin syksy on joiossakin lehdissä pitemmällä kuin toisissa. Kyllä pieni on kaunista. Ja hatunnosto myös akvarellitekniikalle.
Pirkko Linnakylän pihlajanoksassa on jotakin japanilaista: katse pysyy tuossa marjatertussa, vaikka oksan kaari ja koko sommittelun suunta vie oikeaan reunaan. Kaikenlaisten kaarien lisäksi, pidän myös siitä kuinka yläpuolen lehdet - niiden keskiruoteet - kaareutuvat eri suuntaan kuin alapuolella. Ja tietenkin syksy on joiossakin lehdissä pitemmällä kuin toisissa. Kyllä pieni on kaunista. Ja hatunnosto myös akvarellitekniikalle.
Armi Pailakan ”Hiljalleen himmenee ilta” on mielestäni symbolinen työ elämän ehtoopuolesta yhdistettynä luonnonkuvaukseen. Mies istuu ehkä kivellä ja kävelykeppi nojaa hänen vartaloonsa. Tupakkaa polttaen hänen katsensa on jossain lähellä, mutta kuitenkin jossain kaukaisuudessa - jossakin yhtä kaukana kuin tuo takana oleva taivaanranta. Voin helposti samaistua henkilöön.
Värit ovat kirkkausasteiltaan samanarvoisia - taivasta lukuunottamatta. Vasemmalta tuleva käsi ohjaa katsojaakohti silmiä, silmät kohti alareunaa ja sieltä kepin mukana kohti taivaanrantaa.
Armi Pailakan ”Hiljalleen himmenee ilta” on mielestäni symbolinen työ elämän ehtoopuolesta yhdistettynä luonnonkuvaukseen. Mies istuu ehkä kivellä ja kävelykeppi nojaa hänen vartaloonsa. Tupakkaa polttaen hänen katsensa on jossain lähellä, mutta kuitenkin jossain kaukaisuudessa - jossakin yhtä kaukana kuin tuo takana oleva taivaanranta. Voin helposti samaistua henkilöön.
Värit ovat kirkkausasteiltaan samanarvoisia - taivasta lukuunottamatta. Vasemmalta tuleva käsi ohjaa katsojaakohti silmiä, silmät kohti alareunaa ja sieltä kepin mukana kohti taivaanrantaa.
Armi Pailakan ”Hiljalleen himmenee ilta” on mielestäni symbolinen työ elämän ehtoopuolesta yhdistettynä luonnonkuvaukseen. Mies istuu ehkä kivellä ja kävelykeppi nojaa hänen vartaloonsa. Tupakkaa polttaen hänen katsensa on jossain lähellä, mutta kuitenkin jossain kaukaisuudessa - jossakin yhtä kaukana kuin tuo takana oleva taivaanranta. Voin helposti samaistua henkilöön.
Värit ovat kirkkausasteiltaan samanarvoisia - taivasta lukuunottamatta. Vasemmalta tuleva käsi ohjaa katsojaakohti silmiä, silmät kohti alareunaa ja sieltä kepin mukana kohti taivaanrantaa.
Kyllikki Villasen maalaus - jonka nimeäisin ”Kaali” - vaan on. Mustalla alustalla ja punaista taustaa vasten ja siinä se kaali vaan on. Se jotenkin sen oloinen, että se ei kaipaa mitään lähelleen. Synkkää on. Niin kuin nyt syksyllä. Musta maa ja punainen taivas. Jökötetään tässä. Tällainen olo tällä hetkellä!
Kyllikki Villasen maalaus - jonka nimeäisin ”Kaali” - vaan on. Mustalla alustalla ja punaista taustaa vasten ja siinä se kaali vaan on. Se jotenkin sen oloinen, että se ei kaipaa mitään lähelleen. Synkkää on. Niin kuin nyt syksyllä. Musta maa ja punainen taivas. Jökötetään tässä. Tällainen olo tällä hetkellä!
Kyllikki Villasen maalaus - jonka nimeäisin ”Kaali” - vaan on. Mustalla alustalla ja punaista taustaa vasten ja siinä se kaali vaan on. Se jotenkin sen oloinen, että se ei kaipaa mitään lähelleen. Synkkää on. Niin kuin nyt syksyllä. Musta maa ja punainen taivas. Jökötetään tässä. Tällainen olo tällä hetkellä!
