Lintharjun portti

Lintharjun portti

Keväällä 2021 Suonenjoen kaupunki kutsui Suonenjoen Taideseura ry:n jäseniä ideoimaan kolmiulotteista taideteosta, ”Lintharjun porttia”. Teoksen sijoituspaikaksi ehdotettiin ulkoilureittien lähtöpaikkaa Pienen Kaatronlammen eteläpuolella.

Kilpailutiedotteessa sanottiin: ”Teoksen tarkoitus on toimia merkkinä ulkoilureittien alkamiselle. Teoksen on myös tarkoitus innostaa kävijöitä ottamaan kuvia seurueestaan tai itsestään teoksen luona tai niin että teos näkyy taustalla”.

Toteutettavaa teosta lähdettiin etsittiin kaksivaiheisen kilpailun avulla. Ensimmäisen vaiheeseen tarjosi ideoitaan muutama taiteilija, joista työryhmä, johon kuuluivat kuntatekniikan päällikkö Heli Kanninen ja kulttuuriohjaaja Tiina Tanskanen, valitsi jatkokäsittelyyn Anja Jääskeläisen ehdotuksen ”Maamerkki”.

Työryhmä jatkoi teoksen ideointia yhdessä ja teos pystytettiin keväällä 2022. 

Maamerkki veistettiin Rautalamminten varrelta kaadetun kuusen tyvipöllin. Toiseksi materiaaliksi valikoitui metalli . Puuosat työsti Matin puupajan Matti Pakarinen ja metalliosat Eemil Pakarinen EP Steel & Machine:sta pienoismallin ja mittojen mukaan.

Puuosat oli tarkoitus tervata, mutta saatavuusongelmien takia pinta on käsitelty Owatrolilla.

Välillä pölliä piti veistää ja laittaa väriä lisää, mutta lopulta 25.3.2022 maamerkki asennettiin paikoilleen. Kuljetuksessa oli tullut pieniä vaurioita,mutta nekin ajallaan korjautuivat. 

Taideseuran kannalta projekti oli mielenkiintoinen, sillä kaupunki maksoi kaikille ensimmäisessä vaiheessa ehdotuksensa jättäneille 80 €:n rahapalkkion ja toiseen vaiheeseen valituille 600 €:n palkkion. 

Ajankohtaista

PoSaKun näyttely 2025

Pohjois-Savon Kuvataideseurat järjestää perinteisen kesänäyttelyn 17.6.–  3.8.2025 Pappilan kivinavetassa Lapinlahdella. Näyttely on…

Lue lisää »

Design & Taide 2025

Design@Taide Suonenjoki kokoaa jälleen ensi kesänä  Suonenjoen Kellarikalleriaan joukon sisäsavolaisia  visuaalisten luovien alojen…

Lue lisää »

SuTaSen mapit

Suonenjoen Taideseura ry:n arkistomapit luovutettiin Suonenjoen kaupungin arkistoon perjantaina 14.3. 2025.  Kulttuuriohjaaja…

Lue lisää »

Lisää ajankohtaisuuksia ja menneitä kotisivulla.