Taideseuran jäsenten omat näyttelyt
Pinnan alla - vesiväreilyä ja puukynäilyä
Anne Matilaisen taidenäyttely Suonenjoen Kellarikalleriassa 28.10 – 18.11. 2022. Runoilta 10.11. 2022. Artikkelin tekstit: Anne Matilainen, kuvat Mauri Korhonen & Anne Matilainen.
Julisteen Meren neiti Melankolinen, on myös kirjani kansikuva. En pääse näistä väreistä koskaan eroon, enkä haluakaan. Yritin vangita kaipausta ja kuunvaloa sekä veden kimallusta.
Loka- ja marraskuussa kesä on ohi. Marraskuu on viileiden tuulien, lentävien lehtien ja sateen kostuttamien sammalten kuukausi. Silloin tekee mieli pesiytyä, kotoilla, kääriytyä peittoon ja kyyhöttää sohvannurkassa hyvän kirjan ja lämpimän juoman kanssa.
Kesän vihreys ja syksyn väriloisto ovat muistoja vain. Kun päivät alkavat olla harmaita ja lyhyempiä, voi maalata mielikuvituksella. Voi piiloutua peittoon ja olla arkipäivää paossa. Voi kaivaa mielestään lapsuuden sadut ja tarinat: prinsessat, prinssit, peikot ja pupujussit. Voi marssittaa esiin maahiset, merenneidot, haltiat ja hammajaiset. Voi lähteä niiden mukaan satumaailmaan, päivästä pois, pinnan alle.
Voi luoda omia maailmoja, taloja ja huoneita. Tehdä kuvia, runoja, unia, satuja. Voivottelun sijaan voi tarttua toimeen – tai pensseliin ja kynään. Mon amourin tarina alkoi itää mielessäni, kun eräs oppilaani Niilo kirjoitti vanhasta muorista kirjoitelmassaan. Ajatus koronakodeista tuli, kun oppilaani Emilia kysyi, miksi minulla on niin paljon maskilaatikoita. Mieleni alkoi kehrätä näistä kuvaa ja kudelmaa.
Kuvat ja tekstit tulivat, koska en voi olla astumatta sanojen virtaan. Rinta rinnan näyttelyn kanssa valmistui myös kuvitettu runoteos Pinnan alla. Nyt minulla on suunnitteilla satukirja, jonka teemana on erilaisuuden hyväksyminen. Värejä minulla pitää olla aina, mielellään monta metriä. Vaikka olisin pinnalta harmaa, kuten päivät syksyllä, olen sisältä tulipunainen. Tämä kumma vimma pani minut pystyttämään näyttelyn. Ajattelin aluksi nimetä sen ”Olipa kerran – näyttely lapsille ja lapsenmielisille”. Silloin ei olisi tarvinnut ottaa sitä niin kovin vakavasti. Päädyin kuitenkin nimeen Pinnan alla – vesiväreilyä ja puukynäilyä. Toivottavasti näyttely herättäisi katsojassa jonkinlaisen väreen eikä se maistuisi puulta.
Kesä on muistissa. Lämpimät vedet, hiekkarannat, laineiden liplatus rantakiviin. Pienten kalanpoikasten leikkisät pyrähdykset. Vesi on kiehtova elementti. Mitä piilee pinnan alla?
Olemme osia sukupolvien ketjussa. Mikä on muovannut minusta tällaisen kuin olen? Satukirjan katkelmat tuovat minun muististani kuultuja tarinoita, edesmenneitä esiäitejä, kuten mummoni mummon Agafia Härkinin eli Ogoi Määräsen. Hän oli suojärveläinen runonlaulaja ja parantaja. Sadussa olen tehnyt hänestä tietäjän.
Julisteen Meren neiti Melankolinen, on myös kirjani kansikuva. En pääse näistä väreistä koskaan eroon, enkä haluakaan. Yritin vangita kaipausta ja kuunvaloa sekä veden kimallusta.
Loka- ja marraskuussa kesä on ohi. Marraskuu on viileiden tuulien, lentävien lehtien ja sateen kostuttamien sammalten kuukausi. Silloin tekee mieli pesiytyä, kotoilla, kääriytyä peittoon ja kyyhöttää sohvannurkassa hyvän kirjan ja lämpimän juoman kanssa.o.
Kesän vihreys ja syksyn väriloisto ovat muistoja vain. Kun päivät alkavat olla harmaita ja lyhyempiä, voi maalata mielikuvituksella. Voi piiloutua peittoon ja olla arkipäivää paossa. Voi kaivaa mielestään lapsuuden sadut ja tarinat: prinsessat, prinssit, peikot ja pupujussit. Voi marssittaa esiin maahiset, merenneidot, haltiat ja hammajaiset. Voi lähteä niiden mukaan satumaailmaan, päivästä pois, pinnan alle.
Voi luoda omia maailmoja, taloja ja huoneita. Tehdä kuvia, runoja, unia, satuja. Voivottelun sijaan voi tarttua toimeen – tai pensseliin ja kynään. Mon amourin tarina alkoi itää mielessäni, kun eräs oppilaani Niilo kirjoitti vanhasta muorista kirjoitelmassaan. Ajatus koronakodeista tuli, kun oppilaani Emilia kysyi, miksi minulla on niin paljon maskilaatikoita. Mieleni alkoi kehrätä näistä kuvaa ja kudelmaa.
Kuvat ja tekstit tulivat, koska en voi olla astumatta sanojen virtaan. Rinta rinnan näyttelyn kanssa valmistui myös kuvitettu runoteos Pinnan alla. Nyt minulla on suunnitteilla satukirja, jonka teemana on erilaisuuden hyväksyminen. Värejä minulla pitää olla aina, mielellään monta metriä. Vaikka olisin pinnalta harmaa, kuten päivät syksyllä, olen sisältä tulipunainen. Tämä kumma vimma pani minut pystyttämään näyttelyn. Ajattelin aluksi nimetä sen ”Olipa kerran – näyttely lapsille ja lapsenmielisille”. Silloin ei olisi tarvinnut ottaa sitä niin kovin vakavasti. Päädyin kuitenkin nimeen Pinnan alla – vesiväreilyä ja puukynäilyä. Toivottavasti näyttely herättäisi katsojassa jonkinlaisen väreen eikä se maistuisi puulta.
Kesä on muistissa. Lämpimät vedet, hiekkarannat, laineiden liplatus rantakiviin. Pienten kalanpoikasten leikkisät pyrähdykset. Vesi on kiehtova elementti. Mitä piilee pinnan alla?
Olemme osia sukupolvien ketjussa. Mikä on muovannut minusta tällaisen kuin olen? Satukirjan katkelmat tuovat minun muististani kuultuja tarinoita, edesmenneitä esiäitejä, kuten mummoni mummon Agafia Härkinin eli Ogoi Määräsen. Hän oli suojärveläinen runonlaulaja ja parantaja. Sadussa olen tehnyt hänestä tietäjän.
Olen hulluna väreihin. Tällä kertaa sininen vei minua. Tässä kaikki lähti liikkeelle pahvilaatikosta, jossa näin kehykset. Äidinkielenopettaja minussa alkoi suoltaa meri-alkuisia sanoja. Kolmas liikkeelle paneva voima oli Anjan antama silkkihuivi, jonka kuviointiin hurmaannuin. Syntyi teos nimeltä Merikartta.
Merihevoset ovat kissojen ja harakoiden ohella lempieläimiäni. Niissä kiehtoo muoto, mystiikka ja se, että uros osallistuu kaikin tavoin jälkeläisten hoitoon.
Videotaltiointi Anne Matilaisen näyttelyn runoillasta, joka pidettiin 10.11. 2022. Tilaisuus oli yhteinen Aulis Jalkasen runoillan kanssa. Videon taltiointi Pasi Jalkanen.
Meren lisäksi pidän myös metsästä. Ne ovat kaksi mielimaisemaani. Minä viihdyn luonnossa ja hiljaisuudessa. Ja yksin.
Pidän myös syksystä ja surusta, ugrilaisesta melankoliasta.
Näyttelyissä yhdistelen runoja ja tarinoita kuvateosten viereen. Tällä kertaa niitä myös lausuttiin ja luettiin ääneen. Lukijoina olivat taideseuran jäsenet: Leena Toivanen, Tuula Lappalainen, Mauri Korhonen, Anja Jääskeläinen, Mari Arvinen ja Raili Makkonen.
Videotaltiointi Anne Matilaisen näyttelyn runoillasta, joka pidettiin 10.11. 2022. Tilaisuus oli yhteinen Aulis Jalkasen runoillan kanssa. Videon taltiointi Pasi Jalkanen.
Meren lisäksi pidän myös metsästä. Ne ovat kaksi mielimaisemaani. Minä viihdyn luonnossa ja hiljaisuudessa. Ja yksin.
Pidän myös syksystä ja surusta, ugrilaisesta melankoliasta.
Näyttelyissä yhdistelen runoja ja tarinoita kuvateosten viereen. Tällä kertaa niitä myös lausuttiin ja luettiin ääneen. Lukijoina olivat taideseuran jäsenet: Leena Toivanen, Tuula Lappalainen, Mauri Korhonen, Anja Jääskeläinen, Mari Arvinen ja Raili Makkonen.
Minä kokeilen mielelläni uutta. Viime aikoina olen kokeillut pastelliliitujen käyttöä. Viereinen kokonaisuus on liimattu on Ikean LACK-pöydälle, jonka löysin roskiksesta. Olen tehnyt pastellimaalauksia myös rouheapintaiseen tapettiin ja remonttialustoina käytettyihin tervapahveihin.
Materiaalia pitää olla. Kaikki paikat täynnä törkyä. Mutta minulle se on hyvää törkyä.
Jos ajattelisin itseäni eläimenä, olisin ainakin kissa, koska pidän pahvilaatikoista. Sitten voisin olla myös harakka, koska pidän kaikesta kiiltävästä. Tekemäni mosaiikkityöt ovat kuin visuaalista palapeliä, joita kootessa aika pysähtyy. Valokylä on koottu pääosin koronamaskien laatikoista. Siksi sen työnimi oli Koronakodit.
Jos listaan vielä asioita, joista olen lapsesta asti pitänyt, on mainittava vanhat ihmiset. Olen aina viihtynyt itseäni huomattavasti vanhempien ihmisten kanssa, koska heillä on lempeyttä ja elämänviisautta ja hyviä juttuja. Näiden teosten nimi on Kestävää kehitystä.
Erityisen rakkaita minulle ovat olleet myös noidat. Ne edustavat villiyden ja vapauden aluetta. Noidilla on erityiskykyjä ja ne saavat tehdä mitä haluavat. Ne edustavat elämäniloa ja toisinajattelua. Lapsuuden toiveammattien kolmen kärki oli rock-tähti, Superhessu tai noita.
Nyt tullaan osioon maan alle, eli taidenäyttely lapsille ja lapsenmielisille eräältä hyvin lapselliselta aikuiselta. Lasta itsessään ei pidä pestä pois, ettei mene lapsi pesuveden mukana.
Aulis Jalkasen uskomaton ja ihmeellinen maailma
Aulis Jalkasen näyttely Kellarikalleriassa 28.10. - 18.11. 2022
Kaikki sai alkunsa Pohjois-Savon ITE-taiteen kartoittamisprojektista, joka toteutettiin vuosina 20221 – 22. Sen yhteydessä Jalkasen tuotantoa kartoitettiin ja dokumentoitiin ja tämän innoittamana Mari Arvinen ja Anja Jääskeläinen päättivät toteuttaa näyttelyn Aulis Jalkasen tuotannosta.
Tämä tuotanto onkin osoittautunut sangen monipuoliseksi käsittäen piirroksia, maalauksia, grafiikkaa, kollaaseja, kivimurskatöitä, veistoksia ja runoja. Taiteellista tuotantoa on säilynyt lukemattomissa vihkoissa, joihin Jalkanen on tallentanut muistiinpanojaan niin kuvallisessa kuin kirjallisessakin muodossa.
Seuraavassa lainaus Suonenjoen kaupungin esittelysivulta:
”Jo ennen kouluikää Aulis oli kiinnostunut vesivärimaalauksesta. Alle 20-vuotiaana hän sai lahjoituksena öljyvärit ja siitä muodostui seuraaville vuosille pääasiallinen ilmaisumuoto. Öljyvärimaalauksia kotiseudusta ja Lapin maisemista on kertynyt yli 1 100 kappaletta. Erityisesti maalaukset Suonenjoen kaupunkinäkymistä kertovat ajan kulumisesta. Useat näistä maalauksista on myyty, mutta näyttelyssä on silti Suonenjoki-aiheinen seinä.
Puuveistokset ovat yllätyksellisiä, humoristisia ja monen kokoisia. Joskus puun lisäksi veistoksissa on käytetty kivimurskaa ja kiviä. Eri kivilajit ja kivien hionta ovat olleet myös taitelijan harrastus ja näyttelyssä on esillä kivikokoelmia sekä kivimurskatauluja.
Aulista viehätti erityisesti myös värin käyttäytyminen maitopurkin vahamaisella pinnalla. Näille pinnoille hän on painanut mielenkiintoisia printtikuvioita milloin abstraktiin ja toisinaan realistiseen suuntaan.
Näyttelyssä oli mahdollisuus istua kiikussa ja selailla alkuperäisiä vihkoja, jotka ovat täynnä piirustuksia, maalauksia, lehtileikkeitä ja sanapareja. Samoin piirustusvihkoja on selailtavana. Vedoksia on kerätty kansioihin näyttelyssä esillä olevien vedosten lisäksi”.
Näyttelyn pystyttämisessä avustivat taideseuran jäsenet Ulla Vehviläinen ja Mauri Korhonen.
Näyttelyn avajaiset keräsivät sankan yleisöjoukon. Mari Arvinen ja Anja Jääskeläinen kertoivat näyttelyn vaiheista ja Riitta Kärkkäinen esitteli Pohjois-Savon ITE-projektin kartoituksesta. Samassa yhteydessä vietettiin Anne Matilaisen näyttelyn avaisia.
Muutama kuva ja yksi video avajaisista. Kuvaajana Mauri Korhonen
Pasi Jalkasen kuvaamia 360º kuvia näyttelystä, katso…
Opastettu runopolku Aulis Jalkasen ja Anne Matilaisen näyttelyihin Kellarikalleriassa 10.11. 2022
Aulis Jalkasen runotaiteeseen liittyen järjestettiin iltatilaisuus, jossa Anja Jääskeläinen kertoi Aulis Jalkasen taiteesta ja esitettiin kymmenkunta runoa hänen tuotannostaan. Esittäjinä toimivat lausuntaiteilija Raili Vesterisen lisäksi Anja Jääskeläinen, Mari Arvinen, Leena Toivanen, Tuula Lappalainen ja Mauri Korhonen. Sama kokoonpano esiintyi myös Anne Matilaisen näyttelyssä, viereisessä galleriassa.
Videotaltiointi ja -muokkaus Pasi Jalkanen
Yleisesti ottaen Aulis Jalkasen näyttely sai laajalti huomiota mediassa ja näyttelyä kävi kolmen viikon aikana katsomassa yli 900 henkilöä. Aulis Jalkasen laajan tuotannon säilyttämiseksi ollaan käynnistämässä yhdistystoimintaa.
PATHS - POLKUJA
Mari Arvinen Gallerie Pleikussa Berliinissä 11. - 22. 10 2022
Referoitu ja lainattu Mari Arvisen mediatiedotteen pohjalta. Valokuvat Mari Arvinen
Lokakuussa Mari Arvisen teoksia oli esillä Gallerie Pleikussa, Berliinissä. Gallerie Pleiku on on eräänlainen galleria-residenssi Berliinin Prenzlauer Bergissä ja se on keskittynyt suomalaisen nykytaiteen esittelemiseen.
Näyttelyn nimi viittaa matkan tekoon ja seikkailuun: Mari Arvisen luonnehtii teoksiaan eräänlaisena viivan ja struktuurin vuoropuheluna, joista yhtenä ulottuvuutena löytyy elämän runsaus. Näyttely pohtii mielen avoimuutta ja seikkailuhenkeä. Tässä suhteessa kuvantekijä on kuin seikkailija uusia maailmoja löytäessään.
”Maalaaminen on minulle elämän ihmettelyä”.
Keskeinen osa maalausprosessissa on edelleen vanhalla yhteistyökumppanilla: ”Teoksille täytyy antaa sattuman kautta mahdollisuus muovautua. Silloin tekijän ja teoksen välille muotoutuu keskustelevaa dynamiikkaa”.
”Tekeminen on sitä mikä minä olen. Maalatessa saan pohtia elämää ja suuria kysymyksiä. Kiitollisuus ja kauneuden kaipuu huokuu teoksistani”.
Taiteilijan kommentit näyttelyn jälkeen
Berliinin näyttely oli uusi kokemus. Näyttely ulkomailla on aina jotenkin erityisellä tavalla jännittävä. Pleiku osoittautui mukavaksi, koska olin itse valvomassa. Ihmiskontaktit ja keskustelut olivat antoisia. Kahden viikon aikana jopa tutustuin ihmisiin niin että kadulla tervehdittiin.
Teosten pakkaamiset ja lähetykset olivat erittäin stressaavia. Teokset saapuivat galleriaan päivän myöhässä. Olin aika hermostunut kun vielä 11.00 odotin rahtia saapuvaksi ja avajaiset olivat saman päivän iltana.
Minulla oli taidearvonta näyttelyn lopuksi. Teoksen voitti ihana nuori mies Lotte. Google kääntäjän avulla sitten lähetin voittajan puhelimeen tekstiviestin, ja hän saapui onnellisena hakemaan voittosaaliinsa.
Kun viimeisenä näyttelypäivänä pakkasin taas teokset valmistamaani lähetyslaatikkoon, iski se lopun haikeus. Näyttely oli taas ohi ja kova ponnistus takana. Mitä jäi käteen? Kun sitten hieman maassa painoin gallerian oven kiinni ja lähdin kävelemään ratikalle ja kohti lentokenttää, niin taas saapui tuttu vastaan ja moikkasi iloisesti. Ja kun saavuin lentokentälle ja aloin juoda yksinäisen kahvia vetolaukkuun nojaten, niin astelee vastaan Lotte äitinsä kanssa. He vieläkin kiittelivät kun olivat niin onnellisia ja teos sopi heille niin hyvin. Eihän sitä voi kuin olla onnellinen! Ulkomaan matkoista jää muutenkin aina niin avartava olo.
Kevään kuulaudesta talven kuuraan
Tuula Lappalainen yhdistää näyttelyssään ihmisen elämän ja vuodenajat toisiinsa.
Seuraavaan kirjoitukseen on lainattu tekstiä Soili Riepulan artikkelista Paikallislehti, Sisä-Savo 14.9. 2022. Valokuvat ovat Suonenjoen kulttuuritoimen ja Mauri Nuutisen. Otsikko Soili Riepula. Paikallislehden artikkeli tästä https://www.sisa-savolehti.fi/paikalliset/534327
Keväällä luonto herää ja yht’äkkiä kaikki täyttyy vihreän eri vivahteista. Kesällä tuo vihreys vaan syvenee kunnes koittaa syksyinen värien karnevaali ja viimein talvi valkoisine hankineen.
Kuvataiteessa tämä sama kiertokulku on usein esitetty yhdistettynä ihmisen elämän eri vaiheisiin lapsuudesta kasvun ja aikuisuuden velvollisuuksien kautta vanhuuteen ja vihdoin kaikesta luopumiseen.
Avajaisissa Tuula Lappalainen esitti runojen muodossa mietelmiään elämän kiertokulusta. Lausuntataiteilija Raili Vesterinen ja Jukka Virtala toivat oman panoksensa kokonaisesitykseen.
Tilaisuudessaa oli mukavasti vieraita ja lämmin tunnelma. Harmaan salin puolella oli nähtävillä Alfa-Tv:n tekemä haastattelu Tuula Lappalaisesta vuodelta 2021.
Tuula Lappalainen kuvaa harvoin ihmisiä teoksissaan. Luonto on hänelle kaikkein ylin kiinnostuksen kohde ja maalausten lähtökohta. Luonnossa kaikki on niin kuin on, väritkin siellä missä niiden pitää olla.
Tähän näyttelyyn Lappalainen työsti teoksiaan lyhyessä ajassa, kiivaalla työtahdilla ja hänen mielestään kiire onkin oivallinen työtoveri. Näin teoksista tulee aidompia, eivätkä rutiinit pääse häiritsemään suoritusta.
Kevät on ihmisen vuodenajoissa herkkää aikaa: puhdas ja viaton kunnes elämä vääjäämättä siirtää ihmisen seuraavaan vaiheiseen vastuine ja velvollisuuksineen.
”Kesä on Lappalaiselle järven ja pilvien seuraamista. Hän muistelee, kuinka kertoi aikoinaan lapsille, että Suomessa on järvellä tanssivia keijukaisia. Sveitsissä pitkään asuneelle taiteilijalle Iisvedellä sijaitseva vapaa-ajanasunto on tärkeä paikka. Se on veden äärellä, ja ranta on eri vuodenaikoina erilainen”.
”Syksyn maalauksissa taiteilija on käyttänyt oranssia, jota hän on värinä vierastanut. Syksyyn se sopii, joten hän päätti hieman leikitellä värillä. Ihmisen ajassa tähän vuodenaikaan liittyvät lapsenlapset, isovanhemmuus. Silloin voi antaa aikaa lapsenlapsille, mutta ei tarvitse kasvattaa. Se mahdollistaa omienkin toiveiden toteuttamisen”.
”Talveen näyttelyn tauluissa liittyy vanhuus. Taivaanranta tulee näkyviin ja iltarusko. Silloin on aika hiljentyä. Talviaiheinen iso taulu syntyi aikoinaan valkoiseen näyttelyyn, jonka piti olla Helsingin Tuomiokirkon kryptassa”.
Vaikka Tuula Lappalaisen taidetta on ollut esillä monessa maassa muun muassa Saksassa, Espanjassa ja Sveitsissä, on taiteilija riemuissaan siitä, että Suonenjoen Kellarikalleria on säilynyt taidenäyttelytilana.
Kesäaikaan sali on valoisa, eikä esimerkiksi lisävalaistusta tarvita. Myös muoto antaa teoksille hyvät ripustusmahdollisuudet. Kukapa tietää, ehkä Tuula Lappalainen tuo ”valkoisen näyttelynsä” joskus näihin saleihin.
Avajaiset
"Paloja elämästäni"
Anja Jääskeläisen näyttely Kellarikalleriassa 29.6.–29.7.2022
”Paloja elämästäni” -näyttelyn avajaiset pidettiin Suonenjoen Kellarikalleriassa 28.6. 2022. Anja Jääskeläinen oli koonnut molempiin saleihin taideteoksia eri aikakausilta. Ennen kuin varsinaisiin juhlapuheisiin ja onnitteluihin päästiin käsiksi, ”häiriköivät” Tuula Pulkkinen ja Anna-Maija Ylönen kovaäänisellä keskustelullaan avajaiskansaa.
Myös Taideseuran silmäätekevät – kuten Annukka Korhonen ja Mauri Korhonen – pitivät puheita, muistivat lahjoilla ja kukkavirityksillä
Anja oli rakentanut näyttelynsä väreittäin eteneväksi visuaaliseksi kokonaisuudeksi. Maalaukset ja kolmiulotteiset teokset vuorottelivat johdattaen katsojaa yhä syvemmälle taiteilijan sisäiseen maailmaan.
Medialle antamassaan haastattelussa (Paikallislehti Sisä-Savo) Anja kertoi, että taiteen tekemisen avulla itsetuntemus lisääntyy ja taide ikään kuin toimii väylänä tunteiden ilmaisuun. Ilmaisullisesti lähimpänä Anjan sydäntä on abstrakti taide, jonka avulla hän kokee pystyvänsä käsittelemään myös tiedostamattomia tunteitaan. Tekniikoista tärkein on akvarellitekniikka – erittäin vaikea hallita – mutta onnistuessaan akvarellityö antaa tekijälleen suuria täyttymyksen tunteita. Tekniikan hallinnasta kertonee osaltaan se, että Anja on toiminut monen monta vuotta akvarellimaalauksen opettajana kansalaisopistossa.
Maalausten lisäksi näyttelyssä nähtiin myös valokuvia, kollaaseja ja videoteos. Lattialla seisovat kolmiulotteiset paperi- sekatekniikka – kolllaasityöt täydensivät tyylillisesti eheää näyttelyä. Aiheet ja teemat liikkuivat omien muistojen lisäksi myös globaaleissa ajankohtaisuuksissa, kuten pandemiassa, Ukrainan sodassa ja ilmastonmuutoksessa.
Kun kysymyksessä on abstrakti taide, teoksissa riittää tulkinnan mahdollisuuksia ja kukin katsoja antaa näkemälleen useita merkityksiä. Taiteilijan näkemys on yksi ja tässä näyttelyssä sitä toteutetaan värien, valojen ja varjojen yhteisvaikutuksella.
Kuvataiteellisen tekemisen myötä tulleensa herkemmäksi ympäristölleen ja kiinnittävänsä enemmän huomiota sen kauneuteen. Siksipä hän toivookin näyttelyn toimivan muille inspiraation lähteenä ja tuovan vierailijoille hyvän mielen.
Opiskeltuaan aikuisiällä graafiseksi suunnittelijaksi, on Anja Jääskeläinen nyttemmin työllistynyt myös kuvittajana ja taittajana. Hänen kädenjälkensä leimaamia kirjallisia tuotoksia oli esillä kukkapöydällä. Järjestötoiminnan osalta hän on kutonut verkkonsa joka puolelle, niin että hänen kuvansa Suonenjoen Taideseurassa on ”primus motor”.
Artikkelin perustuu Paikallislehti Sisä-Savon artikkeliin ”Taiteessa käsitellään myös tiedostamattomia tunteita” ( 30.6. 2022, Jonna Rajala).
Marja Tervonen PoSaKun näyttelyssä
Pohjois-Savon Kuvataideyhdistyksen ns. stipendinäyttelyt oli tänä vuonna varattu Varkauden Kuvataideyhdistykselle ja Suonenjoen Taideseuralle. Suonenjoen Taideseuran stipenditaiteilijaksi valittiin Marja Tervonen.
Marja Tervonen on tunnettu installaatioistaan, joita hän on tuottanut niin yksityis- kuin yhteisnäyttelyihinkin. Viime aikoina materiaalina on ollut keramiikka, mutta edelleen hän luo teoksia myös luonnonmateriaaleista. Teosten lähtökohta on usein luonnossa ja luonnoilmiöissä, niin myös tässä näyttelyssä.
Pappilan kivinavetan näyttelyssä häneltä oli esillä keramiikkaa, jota oli ryhmitelty pienen tilan seinille, ikkunapenkeille ja lattialle. Marjan käyttämä materiaali oli edukseen tällaisessa rustiikissa ympäristössä. Varsinkin värikkäästi lasitettu keramiikka korostui ulos seinien harmaudesta.
Mervi Korhosen näyttely Lepikon torpan kahviossa
Mervi Korhosen näyttely ”Elämää metsässä ja pihapiirissä” oli esillä Lepikon torpan kahviossa Pielavedellä 1.6. – 4.9. 2022. Teokset koostuivat akvarellimaalauksista.
”Näyttelyn järjestäjän esittämä toive oli, että taidenäyttely sopisi hyvin torpan miljööseen ja vanhan ajan henkeen kuvaten suomalaisen metsän eläimiä, kotieläimiä ja maalaiselämää. Aloin sunnitella näyttelyä tältä pohjalta. Valitsin näyttelyyn muutamia aikaisempia eläinmaalauksiani…”, kirjoittaa Mervi blogissaan jonka hän on julkaissut kotisivuillaan. Kotisivuilta löytyy myös suurempi kuvagalleria taiteilijan tuotannosta.
Yksityisnäyttelynsä lisäksi Mervi Korhonen on ollut mukana Helsingissä Galleria Akvartin valtakunnallisessa ”Ilon pisaroita” – näyttelyssä tammikuussa yhdellä teoksella, ja heinäkuun lopusta lokakuun alkuun Emil Cedercreuzin museossa Harjavallan akvarellibiennaalessa ”Valon ja varjon leikki” kahdella teoksella. Nämä näyttelyt olivat jyrytettyjä. Lisäksi Mervillä oli teoksia Suonenjoen Taideseuran vuosinäyttelyssä.
Pielaveden näyttelyn tiimoilta Merviä haastateltiin myös Radio Sandelsiin.
Mirja Nuutisen näyttelyt
Mirja Nuutisen runsaasta tuotannosta on riittänyt teoksia kahteen omaan näyttelyyn ja muutamaan yhteisnäyttelyyn. Vuonna 2022 hän on pitänyt yksityisnäyttelyitä Kuopion yliopistollisen sairaalan dialyysiosastolla – ”Mandaloita ja rauhankyyhkysiä” ja Mikkelin Teatteriravintola ILOssa esillä oli ”Naiseus-sarja”.
Muutaman paikallis- ja maakuntatason näyttelyn lisäksi hän on ollut esillä myös kansainväisillä areenoilla:
The Holy Art Gallery, London, hyväksyi hänen digitaalisia teoksiaan esitettäväksi niin verkossa kuin galleriansa valkokankaalla. Näyttely oli nimeltään ”Compositions”.
Tätä virtuaalinäyttelykokemusta taiteilija luonnehtii seuraavasti: ”Kökkö kokemus sinällään, oletan että netistä sitä kävivät katsomassa ainakin muut osallistujat, koska sain sieltä kommentteja toisilta taiteilijoilta. Siitä ei ole takuita, esittivätkö sitä heidän fyysisessä galleriassaan screeniltä, mutta oletan, että eivät voi olla näyttämättäkään, koska virtuaalinenkin on julkinen”.
Mirja Nuutinen on erittäin tuottelias taiteilija ja hän jakaa ja jatkaa prosessiaan sosiaalisessa mediassa lähes päivittäin. Hänellä on teon alla kymmeniä kokoelmia, joita hän toteutta sekä analogisesti että digitaalisesti. ”Tärkeintä itselleni on, että voin toteuttaa luovuuttani sekä vanhoilla että alati uusiutuvilla tekniikoilla. Olen kokeilija, löytöretkeilijä ja seikkailija”.
”Rakastan ikuista muutosta, yllätyksiä ja sattumia.Viihdyn yhtä hyvin perinteisten taiteilijatarvikkeiden kuin tietokoneidenkin kanssa. Taiteeni on kokonaisuus, josta on tullut tunnistettava, itseni näköinen sarjakuva”
”Viiva, rytmi, väri ja kerroksellisuus. Niistä ovat kuvani syntyneet”.
Otsakeluetteloista pääsee gallerioihin ja sinne on eritelty kokoelmat joita taiteilija työstää eteenpäin.
Sieltä löytyy myös linkki kansainvälisen taidekaupan ”Mirja-osastoon”, johon pääsee suoraan seuraavasta linkistä.
Mari Arvisen taidenäyttely "Luonto" 6.4. - 28.4. 2022, Pietarsaaren Tupakkamakasiinilla
Alla oleva on referoitu Kristian Sundqvistin artikkelista (Pietarsaaren sanomat ilmestynyt 6.4. 2022). Lainaukset samasta artikkelista. Lopussa taiteilijan omat ajatukset näyttelyn jälkeen.
Mari Arvisen kookkaiden akryylimaalausten edessä kävijä pääsee pohtimaan kuinka nämä teokset oikein ovat syntyneet. Niitä voi katsella kaukaa ja niitä voi katsella läheltä. ”Tulee ajatelleeksi, että työt kumpuavat jostain tietoista pinta-ajattelua syvempää”
Mari Arvinen kertoo, että teokset ovat syntyneet mielikuvituspohjalta. Hän ei luonnostele yhtään, vaan aluksi lattialla olevaan alustaan levitetään suuria värimassoja, joita liikutellaan edestakaisin esimerkiksi ikkunalastalla.
Kun pohja näyttää kivalta, taiteilija nostaa sen pystyyn ja jättää kuivumaan. Siitä alkaa sitten prosessin toinen vaihe: maalatusta pinnasta nousee ideoita, joita hän työstää eteenpäin.
Mari Arvinen määrittääkin töidensä alkusyyt mielikuvitusinformaatioksi. Teoksen edetessä alkaa suunnitelmallinen ja rationaalinen mielikin toki nostaa päätään, mutta käytetyt tekniikat ovat omiaan pitämään mukana myös intuitiivisen tason”.
”Tunnistan esimerkiksi maalin paksuuden käsituntumalla. Akryylivärien viskositeetti, värien intensiivisyys ja materian kemia keinuttavat minua omaan arvoitukselliseen maailmaansa”.
Lopuksi Mari kiteyttää näyttelyn teeman: ”Luonto on todistava, vaikuttava ja käsittämätön. Siihen kiteytyy viisaus ja olemisen kaikkeus”.
Marin ajatukset näyttelyn jälkeen
Pietarsaaren museossa ollut näyttely oli todella mukava tehdä, koska sain sinne niin paljon teoksia esille yhtäaikaisesti. Harvoin pääsee itsekään katsomaan omaa tuotantoaan niin laajasti kerralla. Paikka oli hieno ja avajaiset olivat todella mukavat. Myös lehdistö kiinnostui ja kirjoitti näyttelystä. Avajaisiin saapui lopussa myös paikallinen kansalaisopiston maalausryhmä. Heidän kanssaan keskustelin tekemiseni tavoista ja taiteesta pitkään.
Näyttelystä en myynyt yhtään teosta, ja purkupäivänä aina mieleen hiipiikin melankolia ja toivottomuus. Taiteen tekeminen on kuitenkin se josta saan voimavarani, ja saatuani teokset kotiin ja varastoon olin taas vapaa ja onnellinen työhuoneellani. Odotan aina vain sitä että saan luoda ja sukeltaa siihen omaan maailmaan täällä kotona. Joskus luovuus on parhaimmillaan näyttelyn jälkeen, varsinkin jos ei ole paineita uudesta tulevasta näyttelystä.
