Paloja äärettömyydestä

”Tähän näyttelyyn olen pyrkinyt luomaan teoksia, jotka tarjoavat katsojalle mahdollisuuden nähdä maailman ja ihmisyyden ainutlaatuisella tavalla. Olen laajentanut omaa visuaalista kosmostani jo 25 vuoden ajan, ja viimeiset työni ovat riisuttuja ja värimaailmaltaan hempeämpiä. Tämän näyttelyn teokset muodostavat sarjan ”sfäärejä” ja näkymättömiä tiloja tunnelmineen.

Maalatessa ajatukseni liikkuvat elämässä ja kuolemassa, ajassa ja ajattomuudessa, sekä paremman ja kauniimman toivossa. Toisinaan astun syrjään ja annan teoksen ottaa vallan. Ikään kuin hylkäisin ihmisyyden ja pahan, ja antaisin luonnolle vallan. Silloin maalaus muovautuu painovoiman ja fysiikan lakien mukaan. Minä vain annan sille alkusysäyksen, asettelen tilanteen kankaalle ja annan maalauksen tapahtua. Pieni keikaus tai kulman kohotus riittää – ja se liikkuu. Siinä hetkessä olen tarkkailija.

Lopulta teos on oma itsensä, maaginen objekti. Valmistuttuaan se ikään kuin puhuu ja vastaa minulle. Se kertoo. Tehdessä minä en kerro mitään, vaan kysyn kysymyksiä ja etsin vastauksia. Maalatessa sukellan tuntemattomaan ilman pelkoa. Astun taka-alalle ja olen uuden luomuksen ja syntymän äärellä, ihmeen vierellä.”

Materiaalin tuntu on kuin elämän tuntu. Orgaaninen järjestys, merkitykselliset kerrokset ja materiaalin vastus antavat Arviselle tavan katsoa ja tuntea maailmaa ja maalausta. Maalauksen ydin on hämmästelyä ja hetkellisyyden vangitsemista.

Vain luottamalla ja päästämällä irti Arvinen voi antautua suurimpaan seikkailuun. Teoksissa on jotain lohduttavaa ja romanttista. Ne ovat elämänmakuisia, valuessaan ja liikehtiessään omien rajojensa yli. Samalla ne ovat kuin leikattuja paloja äärettömyydestä. Hyvässä elämässä on esteitä, kuten kivet joessa. Mutta juuri nuo kivet antavat virtaavalle vedelle sen elävyyden ja liikkeen. Samoin maalauksessa maalimateriaali pakkautuu, työntyy, törmää ja pulpahtaa esteiden ohi.

”Prosessi on kaikkein tärkein. Se kumpuaa syvältä sisältäni, eikä ole pakotettavissa tai kiirehdittävissä. Ajatellessani ja maalatessani olen yksin, mutta en koskaan yksinäinen. Filosofinen kotini syntyy juuri niissä hetkissä, joissa saan ajatella ja nauttia visuaalisesta artikuloinnista.”

Teos on sivutuote – mutta toisin kuin ihminen, se voi joskus olla valmis”.