Halonen Marjukka

Olen kuopiolainen taiteenharrastaja ja monikuluttaja, itseoppinut taiteija, maalaan vesiväreillä. Opintiellä omanlaiseksi taiteilijaksi tapasin Veikko Koposen (öljyvärit), Sulo Väänäsen (piirustus) ja Sylvi Lindströmin (akvarelli ja keramiikka).
 
Maalaamisen palo asuu sisälläni, olen piirtänyt ja maalannut lapsesta asti, onhan minulla ja taiteilija Pekka Halosella yhteiset esivanhemmat ja kuulun Haloset Maaningan Halolasta sukuseuraan ja -hallitukseen. Näyttelyihin osallistuin kuitenkin ensimmäisen kerran vasta aikuisena vuonna 2008.
 
Olen koulutukseltani kulttuurituottaja (AMK), erikoistunut valokuvaukseen. Nykyisin valokuvaan luontoa, se innoittaa minut ja maalaan kuvat akvarelleiksi. Isovanhempien kuvissa käytetty tumma väri on uutettu tekniikalla 1700-luvun tyyliin – näin teoksia Lontoossa, British Museumissa.
 
Teen teoksen kerrallaan tunteella ja onnistumisen ILO on paras kannustaja ja aina löytyy kehitettävää.